|
Olen Tuupovaaran kylän tyttöjä. Ja sieltä Tuupovaaran kyläkaupasta kumpuaa jo ensimmäinen muistoni ”laulajan urastani”! Äidin kanssa kauppareissulla tutun kauppiaan tiskiltä sain aina maistiaiset, kun lauloin! |
 |
|
Seuraava ”meriitti” tuleekin vuodelta -95, jolloin Nurmeksen Hannikaisen salissa saavutin ”Viisuviikarit” -lastenlaulukilpailun voiton! Muistan kuinka oikein toden teolla mietin, miten hyvälle tuntui esiintyä ison yleisön edessä! Ne muistot eivät häviä koskaan! Niin ujona tyttönä oli hienoa huomata mitä kaikkea elämässään voi kokea kun vaan uskaltaa yrittää! |
 |
|
Ennen laulajan-uraani opiskelin ravintola-alaa ja valmistuin Joensuun ammatti-instituutista ravintolakokiksi. Lähdin jatkamaan ammattikorkeakouluun haaveenani restonomin paperit. Koulua kävinkin ahkerasti, vaikka musiikki oli jo silloin iso osa jokapäiväistä elämää. Keikkoja ja konsertteja tehtiin jo niinä vuosina mukavaan tahtiin. Ja niin kävi että restonomin paperit jäivät saamatta kun laulajan ura vei mennessään. |
|
Vuonna 2000 pääsin Kontiolahdella järjestetylle artistikurssille, jossa sain monipuolista koulutusta laulajan uralle. Opettajina toimivat mm. Maija Hapuoja, Susanna Haavisto ja Markku Könttä. Tältä kurssilta Markku otti minut siipiensä suojaan ja musiikki vei yhä suuremman osan kaikesta ajastani. |
 |
|
Sain esiintymiskokemusta konserteista, ravintolakeikoista ja yksityistilaisuuksista. Joka esiintymisen jälkeen nälkä kasvoi. ”Tätä minä haluan tehdä”! Kiitos Markun hyvien oppien ja tuen olen nyt tässä! Olen edelleenkin vuosittain käynyt laulamassa Markku Köntän. ”Joulumieltä jokaiselle” -konserteissa ja monissa muissa heidän projekteissaan! |
|
Seinäjoella 2003 elämäni muuttui kertaheitolla, kun voitin Tangokuningattaren tittelin. Olin edellisenä vuonna jo kertaalleen kokeillut onneani tangokilpailussa. Silloin tuli kokemusta ja lisää intoa osallistua uudelleen. Suomen – tähti kilpailun 3. sija tulikin samana vuonna ja ajatus laulajanurasta tuntui hiipivän mieleeni entistä enemmän. |
 |
|
Elämä mullistui viimeistään siinä vaiheessa kun lähdin kiertämään Suomea. Oli rutkasti opittavaa ja paljon työtä edessä. Isona tukena ensimmäisenä vuonna oli Nuotion Arto ja Fantasia orkesteri. Heiltä saamani tuki oli tärkeää ja he auttoivat paljon alkuvaiheen uusissa asioissa. Kaikista urani hetkistä olen todella kiitollinen! Ja erityisen onnellinen että minulle tällainen mahdollisuus annettiin kesällä 2003!! |
|
Ja niin, Kuningatar -titteli antoi minulle mahdollisuuden toteuttaa unelmaani. Vaikka keikkamatkat ovat välillä pitkiä ja hirvet ja muut metsäneläimet ovat välillä autoni valokeilassa, en vaihtaisi tätä ammattia mihinkään. Rakastan laulamista ja joka päivä musiikki antaa minulle voimaa koko elämään. Mukavat ihmiset tanssipaikoilla antavat uskomattoman paljon energiaa ja auttavat jaksamaan niinä synkkinä sadekeleinäkin. Paljon uusia ystäviä olen matkan varrella kohdannut ja kaikkien tuki on todella merkittävää työssäni. |
|
Jo kohta 7 vuotinen
taival on ollut täynnä
uusia haasteita ja toinen
toistaan antoisampia
keikkoja. Nykyään sitä
huomaa pysähtyvänsä
miettimään ajan kulkua yhä
useammin. Olen saanut
tehdä töitä mahtavissa
paikoissa, mistä olen
todella onnellinen. Voisin
eritellä montakin kokemusta
ja hetkeä, mutta mitä
tarkemmin ajattelen on
jokaisessa hetkessä aina
omanlainen, antoisa
tunnelmansa! |
 |
| Tämä työ on antanut elämääni paljon! Ison kiitokseni osoitan myös omalle bändilleni!! Vuodesta 2004 yhteistyö on jatkunut Kai Lääti ja Tornados – orkesterin kanssa! |